maanantai 5. tammikuuta 2015

Vieremän Valloittaja

Paljon siitä oltiin puhuttu ja mietitty uskaltaako sitä. Vuosikymmenen tauon jälkeen ei voinut tietää mitä on edessä. Entä jos Elvis sekoaisi totaalisesti? Entä jos se vaan kuskaisi minua hullun lailla juosten lopulta itsensä kuoliaaksi? Katastrofiteoriat saivat hautautua unohduksiin, kun viikko sitten lumisateisena päivänä, lastasimme Elviksen Kikan kaveriksi hiitille. Suuntana oli siis Vieremän ravirata!

Kopissa ihmettelemässä



Hepat matkustivat kahdestaan oikein tyytyväisen oloisena ja raviradalla kyytiläisiä purettaessa meillä olikin kaksi rentoa, mutta positiivisen innostunutta reissulaista. Elvis käyttäytyi vieraassa paikassa, kuin kotonaan. Tyynen rauhallisesti se katseli varikkoaluetta ja seistä tökötti katoksessa ihan paikoillaan. Minulla olikin siis hirmu helppo hevonen satuloitavana, suitsittavana ja suojitettavana. Selkään nousu minua ehkä vielä vähän jänskätti, sillä en ollut Elviksellä ratsastanut missään vieraassa paikassa ennen tätä reissua (lukuunottamatta vuoden 2012 uittoreissua).



Kuolainten lämmitystä. Pakkasta oli kymmenisen astetta.

Elvis odotteli ratsastajan kipuamista ilman huolen häivää ja selkään päästyämme käveltiin hetki varikkoalueella. Hevonen ei ollut tippaakaan jännittynyt, joten suunnattiin samantien raviradalle. Tällä kertaa ei kuitenkaan lähdetty heti Kikan kärryjen perään, sillä pelkäsin Elviksen kilpavietin heräävän niin, etten saa sitä enää pideltyä. Niimpä lähdimme radalle, Kikan ollessa toisella puolella rataa. Aluksi Elvis hölkkäili rauhallisesti ja hieman ihmetellen. Minua oikein nauratti, kun etusuoralle päästyämme Elvis alkoikin tuijottaa keskialueen mainoksia. Ensimmäisen mainoskyltin kohdalle tullessamme se pisti oikein liinat kiinni ravista ja ehdotti takaisin päin kääntymistä. Hauskaa tämä oli mielestäni siksi, että olen kuullut Elviksen tehneen tämän useamman kerran, kun sitä varsana opetettiin radalla ajoon :D

Kyltistä päästiin ohi pienellä kannustavalla pohjeavulla. Tämän jälkeen aloitettiinkin ravaamaan reippaammin. Mentiin reipasta vauhtia ainakin neljä kierrosta. Minun on vaikea sanoa tarkallee, sillä keskityin enemmän menosta nauttimiseen. Elvis oli aivan ihana! Se oli koko ajan pehmeästi ohjalla. Se ei painanut lainkaan hulluna menemään vaan kulki koko ajan minua kuunnellen minun pyytämääni tahtia. Tämä olikin harvinaisen hyvä asia juuri tänään, sillä rankka lumi/räntäsade vihmoi tuulen mukana naamaani niin etten meinannut nähdä yhtään mitään. Minä fiksu kun olin unohtanut ottaa ajolasit. Istuin selässä monteistunnassa. Elviksen märkä harja hulmusi vauhdissa ja se ravasi rytmikästä, lennokasta ja nopeaa ravia. Onneksi olin tälläisen ammattilaisen selässä, sillä se osasi kulkea juuri oikeaa uraa pitkin, vaikka minulla oli vaikeuksia nähdä. Kylmä ja märkä lumi valui kasvojani pitkin suoraan kauluksesta sisään, mutta se ei haitannut, koska meillä oli kivaa! Harmi kun rankka sade esti valokuvaamisen...

Lopuksi mentiin Kikan seuraksi ravailemaan vähän rauhallisempaan tahtiin. Elvis ravaili vierelläkin rentona. Se vaikutti olevan täysin elementissään. Askeltakaan se ei haparoinnut. Laukasta se ei ollut kuullutkaan. Raviradalla ravataan! Takasuoralla me vähän vielä innostuttiin kiihdyttämään Kikan rinnalla ja "vahingossa" viiletettiin ohikin. Elvis selvästi nauttii voittamisesta. Reilu kymmenen vuotta sitten Elvis voitti erään lähdön ollen Vermon valloittaja. Tällä kertaa valloitettiin Vieremä.

Loppukäyntien jälkeen otettiin varusteet pois, laitettiin loimea niskaan ja lähdettiin kotia kohti. Tosin se ei onnistunutkaan niin helposti, sillä Elvis ei halunnutkaan tulla koppiin. Viime aikoina ukko on matkustanut ainoastaan klinikkareissuille ja olen huomannut kuinka se on alkanut yhdistää ikävän klinikan ja hampaiden rassaamisen koppiin. Se ei ole enää kävellyt suoraan perässä vaan sitä on täytynyt hieman houkutella. Nytkin meillä oli sille omena houkutuksena, mutta Elvis näytti mieluummin jäävän raviradalle. Se seistä tökötti paikallaan jalat harallaan eikä liikkunut senttiäkään. Ei vaikka omena tuotiin sen huulille. Lopulta se tuli kyytiin kun otettiin Kikka vielä pois kyydistä ja siirrettiin väliseinä sivuun. Kopissa se oli taas tyytyväisen näköisenä Kikan vieressä. Meillä onkin tänä vuonna siis ohjelmassa projekti nimeltä: Koppi on kiva paikka.


2 kommenttia:

  1. Kuulostaa niiiin kivalta! Harmi, ettette saanu kuvia radalla viilettämisestä, valitkaa ens kerralla parempi päivä kelin suhteen ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää keli ei ollut yhtään idyllinen. Ei ratsastamisen/ajon tai kuvaamisenkaan kannalta. Sen siitä saa kun lähtee vähän extempore-idealla reissuun :D Ens kerralla pyrin kyllä tekee kaikkeni, että saadaan kuvaa!

      Poista