keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Yhteiselomme jäikin nyt tähän


lähes 8 vuotta sitten...


Luulin toivoneeni vain vähän. Hännän heilututusta, ovelle vastaan kipittävien tassujen rapinaa, iloista kirmaamista koirapuistoissa, jonkun kylkeen lämmittämään, jonkun kaveriksi lenkille. Kävimme tänään Francon kanssa eläinlääkärissä, kun ontuminen paheni jälleen kipulääkkeistä huolimatta. Uutiset eivät olleet kovin hyviä, mutta toivoa sentään on. Francon etujalat röntgenkuvattiin läpikotaisin, eikä niistä löytynyt mitään selkeää vikaa. Kuitenkin olkanivelissä oli nippa nappa huomattavissa nivelrikkomuutoksia, oireilevassa oikeassa jalassa hieman enemmän.


Francco sai 10 päivää lisää kipulääkekuuria ja nivelrikkoa aletaan hoitamaan kotioloissa ruokinnan ja liikunnan muutoksilla. Rankat lenkit, koirapuistoriehumiset ja portaat ovat kiellettyjä. Lenkkien pitää olla kevyehköjä ja niitä on tehtävä usein ja säänöllisesti. Ruokinta muutetaan vähärasvaiseksi, jottei koiralle kerry ylipainoa ja ruokintaan on jo lisätty MSM:ää ja koiran omegaöljyvalmisteita. Toiveet ovat korkealla, että näillä ohjeilla ärtynyt jalka palautuu oireettomaksi. Eläinlääkäri ei kuitenkaan ollut aivan varma voiko kuvissa nähty pieni muutos nivelessä olla kokonaan ontumisen takana. Jos vaiva ei 10 päivässä helpota on suuntana kirurgian taitavan eläinlääkärin vastaanotto.

Olen onnellinen että koira oli luustoltaan olkanivelien pientä kulumaa huolimatta priima kunnossa. Kyllä siitä pitäisi vielä koira tulla. Surullista vain on että minä en Franccoa enää pysty pitämään. Asun hissittömässä kerrostalossa kolmannessa kerroksessa ja uskokaa pois, jykevä uros on aika raskas kantaa useita kertoja päivässä ylös ja alas. Onhan se tietty riskialtistakin kantaa rappusissa koiraa. Mitä jos vaikka kompastuisin? Francco siis muuttaa maalle vanhempieni luokse. Siellä riittää pihamaata eikä ole rappusia tiellä. Lähden viemään sitä kotiin 400 km päähän heti perjantaina. Näin se saa parhaat edellytykset toipua pian. Kämppäni tulee varmasti tuntumaan todella tyhjältä iloisen ja reippaan terrierin lähdettyä. Francco kun tuntui niin hirveän hyvin viihtyvänkin täällä. Se ei ole haukkunut turhia, lenkeillä on ollut paljon kivoja hajuja ja koirakavereita. Innoissamme olemme juosseet ylös ja alas Paloisvuoren lenkkipolkuja. Koskaan se ei tuntunut väsyvän vaan häntä tötteröllä mentiin loppuun asti. Ja voi miten iloinen se olikaan koirapuistossa! Se kirmasi ympäri puistoa juosten aina välillä luokseni iloisesti öristen. Pitihän se minutkin hakea hauskaan leikkiin mukaan :) Joskus vain on osattava ajateltava kaverin parasta. Onneksi me vielä nähdään silloin tällöin.

1 kommentti:

  1. Voi surku :( Toivotaan, että vaiva helpottaa ja Fransulla on edessä vielä monta onnellista vuotta!

    VastaaPoista