torstai 19. maaliskuuta 2015

Pomminvarma vai onko sittenkään?

Vektorin Maine


Viime päivinä olen keskustellut niin hevos- kuin koirapiireissäkin eläinten siedättämisestä erilaisiin ärsykkeisiin. Viime lauantaina olin Kannuksessa katsomassa Rallytoko-kisoja. Tytti osallistui molempien corgineitostensa kanssa ja minä olin mukana seurana. Kehän laidalla ehti ihailemaan kaikenlaisia ja kaikenrotuisia koiria. Tutkailin koirien käyttäytymistä eri tilanteissa ja sain mielestäni vahvistusta, minkärotuiset koirat sopisivat tai eivät sopisi minulle. En halua koiraa jolla on taipumusta rähistä muille, räksyttää koko ajan tai käydä ylikierroksilla. Myöskin arat ovat minulle selvä nou nou.

Välillä koirakisoissa on hyvin tiivis tunnelma ja koirat joutuvat olemaan vieri vieressä kehän laidalla vuoroa odottaessaan. Kannuksen hallilla oli kuitenkin hyvin tilaa. Silti huomasin useamman kerran, että ihmisiä ohjattiin siirtymään koiransa kanssa "piiloon" ettei suoritustaan tekevä koirakko häiriinny. Tottakai silloin on noudatettava ohjetta, mutta eikö silloin pitäisi harjoitella koiran kanssa vähän enemmän kotona ennen kisoihin tuloa, jos se alkaa räyhäämään kesken suorituksen satuttuaan näkemään "väärän" näköisen koiran? Joka tapauksessa päivä oli rallytokokisoissa kiva. Ihania koiria, erilaisia ja erikoisia koiraihmisiä ja hienosti suorittavat corgitytöt!

Hienot tytöt!

Siedättämisen teema jatkui seuraavana päivänä seuratessani kouluratsastuskilpailuja lähitallilla. Katsomossa olo meinasi alkaa tympäisemään, sillä hevoset suorittivat melko tasaisesti, eikä katsojia ollut paljoa. Suoritusten ajan oltiin siis ihan hissun kissun ja tuntui että kaverille kuiskaaminenkin rikkoi hiljaisuuden. Melko eri tunnelma kuin estekisoissa, joissa katsomo kohahtaa puomin kolahtaessa. Muistan myös ihailleeni rapakon takana järjestettyjen suurkilpailuden tunnelmaa. Siellä yleisö hurrasi ja taputti kesken kouluratsukon suorituksen hevosen tehtyä esimerkiksi äärimmäisen hienot laukanvaihdot. Häiriintyikö ratsukko? Minä en ainakaan nähnyt tämän häiritsevän. Minä ainakin voisin kuvitella, että kouluradan suorittaminen loppuun asti sujuisi hiukan rennommin jos hyvästä laukannostosta saisi kannustusta.

Samoissa kisoissa nähtiin yksi suoritus, jossa hevonen oli jännittynyt ja pelkäsi taustalta kuuluvia ääniä. Ratsukon suorittaessa rataa, maneesin takaa kuului kopinaa hevosten kävellessä koppeihin ja niistä ulos. Rataa suorittanut hevonen säikkyi kolahduksia ja radan jälkeen tuomari harmitteli häirintää. Minusta kyseessä oli kuitenkin vain kokemuksen ja siedätyksen puute. Minusta on väärin vaatia kisasuorituksen aikana täydellistä hiljaisuutta. Hevonen tulisi opettaa erilaisiin ääniin, niin että ne eivät häiritsisi sitä. Hyssyttelyllä saadaan vain entistä rajumpia reaktioita, sitten kun se joku yllättävä ääni kuuluukin.









Ääniin siedätyksestä olen saanut kuluneina päivinä Elviksenkin kanssa kokemusta. Myös sen kuuluisan kantapään kautta. Koulukisapäivänä nimittäin kävin maastolenkillä joka oli enemmänkin katastrofaalinen kuin nautinnollinen. Matkaan lähdettiin keltaisen ruunakaverin kanssa tutulle hiekka-autotielle. Elvis lompsi perässä tasaisen varmasti. Se vaikutti juuri sellaiselta turvalliselta maastopuksulta. Turvallisuuden tunne haihtui kuitenkin nopeasti, kun mutkan takaa tulikin yllätys. Lapset laskivat mäkipellolla pulkalla ja kelkoilla. Tästä seurasi tietenkin suhinaa ja lasten iloista kiljahtelua. Reippaat ruunamme jännittyivät ja Elviskin pysähtyi sydän tykyttäen tuijottamaan mäenlaskijoita. Ohi kuitenkin päästiin ja matka jatkui. Takaisin käännyttyämme Elvis jännittyi jälleen. Liekö tuo 180 asteen käännös tuo volttaamisen muistot mieleen, sillä kierrokset nousevat aina ympäri käänyttäessä. Tässä vaiheessa hevoset olivat siis molemmat jo kireitä ja kierroksilla. Ja kun lapset kokivat hauskaksi laskea kelkoilla hevosia kohti, kiehahti Elviksellä yli.

Minua ei huvittanut enää kokeilla onneani selästä käsin, vaan päätin taluttaa Elvistä sen aikaa, että se rauhoittuu ja päästään jäisestä alamäestä pois. Kierrokset kävivät korkealla taluttaessakin ja juuri kun tuntui, että Elvis alkoi taas hitusen rentoutumaan tuli sivutieltä pakettiauto ja takaa traktori. Peruutin ponin peltotienhaaraan, jotta traktori ja paku pääsivät turvallisesti ohi. Hevosen rentous oli jälleen haipunut savuna ilmaan...

Mikä tässä meni sitten vikaan? Tuo kyseinen tie on Elviksen mielestä aina jännittävä, ainakin tietyillä kohdilla. Nyt kun mukana oli toinenkin jännittävä hevonen, lapsia, autoja ja traktori tuli hevoselle vain yksinkertaisesti liikaa kaikkea. Elviksen mielestä olisi ollut paras karauttaa pois paikalta. Käytiin tässä myöhemmin ihan vain talutuslenkillä samaisella tiellä. Olin tehnyt ensin käyntityöskentelyä selästä ilman satulaa kentällä ja sitten siirryttiin herkkupussin kera kävelylle. Herkut kiinnostivat ruunaherraa tällä kertaa paljon enemmän kuin mikään muu. Se nyhti leipää kädestäni autojen ohittaessa, eikä kääntänyt edes korvaansa niiden suuntaan. Autoja tuo ei taida pelätä. Takaisin tullessa Elvis kyllä taas valitettavasti kiirehti, mutta tällä kertaa syynä oli toisen hevosen perään haluaminen. Leipä maittoi kiireessäkin, joskin se otti palkansa esimerkiksi peruutuksesta asenteella "anna se palkka nyt heti äkkiä tänne!"

Paljon olisi siis meillä Elviksen kanssa siedättämistä, mutta eilisen perusteella minulla on sentään, jos ei pomminvarma niin laukaisuvarma hevonen. Treenailtiin eilen kentällä (joka on vihdoin alkanut pehmentymään) melkoisen metelin keskellä. Naapurit ampuivat ilmeisesti savikiekkoja haulikolla läheisellä pellolla ja laukaukset kajahtelivat välillä hyvinkin lähellä. Ääni oli niin kova, että melkein itsekin hätkähti ensimäisillä kerroilla ja mietin pitäisikö tässä pelätä vikasuuntaan karanneita hauleja. Ensimmäisten laukauksien aikana Elvis hätkähti, mutta kun laukausten sarja jatkui tuntikaupalla, eikä niiden välillä ollut juurikaan taukoa, ei Elvis jaksanut kiinnittää niihin enää mitään huomiota. Harmi kun en ottanut videota, mistä olisi voinut hahmottaa, kuinka läheltä laukaukset tosiaan kuuluivat.

Laukausten lisäksi saimme koulutreenille muitakin ärsykkeitä. Hävittäjät lensivät muodostelmassa kentän yli, traktori hiekoitti tietä ja moottorikelkka päristeli ohitse. Fiksu ja hieno poika keskittyi kuitenkin vain työntekoon ja esitti mielissään ilmavaa ravia. Elviksen mielestä tuntui olevan tärkeintä vain se, että vihdoinkin saa pitkästä aikaa ravata kentällä.

P.s. Tämän postauksen maneesikuvat tuottivat minulle harmaita hiuksia. En meinannut saada säätöjä sopiviksi ja kamerani putki oli tähän(kin) tarkoitukseen auttamatta liian lyhyt. Toiveena olisi ensi kesänä saada palkaa ja sitten mahdollisesti rahaa ostaa pidempi objektiivi. Tietääkö muuten kukaan saako blogissa julkaista koirakisoista otettuja kuvia/videoita kuten ratsukisoista?

6 kommenttia:

  1. saa minusta julkaista, koska eläimillä ei ole yksityisyydensuojaa. Jos videossa on kuvattu ihmistä päätarkoituksena niin silloin ei saa ilman asianomistajan lupaa. Mutta jos ihminen vilahtaa taustalla ja päähuomio on koirassa niin uskoisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ensikerralla yrittää tallentaa suloisia koiruleita :)

      Poista
  2. On teillä ollut äksöniä! Meillä on maastoreiteillä monet törmänneet viime aikoina hirviin, jotkut useampaankin otteeseen. Ja sit on tultu tanssahdellen tallille... Zolakin on ollut normaalia terävämpi maastossa, kun on Miran kanssa kohdannut hirven kaksi tai kolme kertaa lyhyen ajan sisällä. Mulla taitaa olla erityisen hyvä tuuri, kun just tossa mietin että yli kahdeksan vuotta oon samoissa maastoissa ratsastellut, ja ainoatakaan hirvihavaintoa en oo tehnyt. Kai ne kaikkoaa kun laulan niin "kauniisti..." Mut Elvishän ei taida hirviä edes pelätä? Ja kyllähän sen ymmärtää, et kiljuvat lapset pulkkineen on paaaaljon pelottavampia, niin ennalta-arvaamattomia liikkeissään. :D

    Oon kyllä ihan samaa mieltä tosta siedätysasiasta. Ymmärrän sen, ettei esim. sateenvarjoja kannata räväytellä auki radan laidalla kesken suorituksen, eikä tietenkään tieten tahtoen saisi aiheuttaa kovia "epänormaaleja" ääniä, mutta kyllähän niiden eläinten täytyis normaaleja kisaympäristön ääniä sietää. Ja luulis ratsastajallakin olevan rennompi fiilis kisata tilanteessa, jossa voi luottaa siihen ettei se oma ratsu säikähdä kun joku katsomossa aivastaa, kuin tilanteessa jossa täytyy jo suunnilleen etukäteen stressata siitä, että osaakohan kaikki olla ihan hiiren hiljaa vai meneeköhän suoritus pilalle, kun jostain sattuu kuulumaan kolahdus... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elviksen kanssa törmättiin Kaisalla muutaman kerran hirviin. Silloin oltiin menty ihan kahdestaan, enkä ollut muistanut höpöttää tai laulaa mitään. Elvis ei kyllä silloin pelännyt lainkaan vastaan tulleita hirviä. Ehkä se oli tutustunut niihin, kun kerranhan se tuijotteli niitä tarhan portilta minun mennessä sitä hakemaan. Silloinkin Elvis oli vaan mennyt aidalle, lähemmäs hirveä katsomaan.

      Iisalmen hirvet ja möröt tuntuu olevan vähän eri asia. Hirvi oli kesällä käynyt pyörähtämässä laitumen vierellä jäljistä päätellen, eivätkä Elvis ja muut hevoset halunneet viikkoihin mennä kyseiseen nurkkaan syömään. Mäenlaskijoissa pelottavinta taisi olla juuri se suhiseva ääni. Onhan Elvis tottunut aina varomaan kyitä Vierumäen käärmeisillä kankailla :D

      Poista
  3. Hyvä postaus, totuttaminen erilaisiin asioihin on erittäin tärkeää eläinten, ja varsinkin hevosen kaltaisen suuren saaliseläimen kanssa. Harmi vain, ettei kaikkea pysty harjoittelemaan etukäteen! Liityin lukijaksi, tällaisia pohdintoja olisi kiva lukea lisääkin. :)

    Nelistelyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Pitääpä tuoda sitten useammin pohdintojani julki :) Tervetuloa lukijaksi! Kävin katsomassa myös sinun blogiasi :)

      Poista