tiistai 3. maaliskuuta 2015

Sekasin ku seinäkello



Laatikoita on pakattu ja purettu. Tavaroita kannettu ja työnnetty. Silti kaikki on vielä ihan sekaisin, eikä päivissä tunnu olevan tarpeeksi tunteja kaiken järjestykseen saamiseen. Viime sunnuntaina nimittäin pärräytettiin komeasti rekan kyydissä tavarat uuteen asuntoon. Onneksi Joonaksen ja mun apuna muutossa oli Tytti, Ida ja ennen kaikkea rekkaa ajanut Tommi. Ihan hirveä runba tässä muuttamisessa ja aijaijaijai kun mun jalat on kipiät rappujen ramppaamisesta!

Nyt päästiin siis muuttamaan Joonaksen kanssa isompaan, hissilliseen kaksioon, joka vielä on paremmalla sijainnillakin. Eli siis lähempänä tallia (ja Joonaksen työpaikkaa). Francco voisi siis periaatteessa muuttaa nyt takaisin luoksemme, nyt kun ei tarvitsisi enää rappuja kulkea. Pikku koiraparan vointi on vain valitettavasti huonontunut ja eläinlääkäreiltä tuntuvat parannuskeinot pikkuhiljaa loppuvan. Samaan aikaan kun olen murheesta sekaisin olen kuitenkin koittanut nauttia yhteisestä ajasta Elviksen kanssa. Se kun sentään voi oikein hyvin tällä hetkellä (koputetaan puuta varmuudeksi). 

Viimepäivinä ollaan Elviksen kanssa touhuttu sitä sun tätä, eikä meno ole ollut kovinkaan järkevää tai suunniteltua. Tätä postausta kuvittamaan laitoin otsikkoon sopivat ei niin onnistuneet kuvailut viime viikolta.  Perjantaina meidän piti lähteä käymään radalla irroittelemassa, mutta matka tyssäsi tallin pihaan ruunaherran kieltäydyttyä menemästä koppiin. Kikka lähtikin sitten yksin radalle ja me lähdettiin maastoon vetämään kunnon hikilenkki mm. laukaten lumisilla metsäteillä mäkiä. Elvis oli ihan hämillään tästä tapahtumien kulusta ja käyttäytyi ihan hassusti. Se mateli yhtään kiirehtimättä eteen päin ja hirnui monta kertaa Kikan perään (olisiko kannattanut mennä sinne koppiin?). Se tuntui melkein jopa masentuneelta, kun ei päässytkään kaverin matkaan, eikä edes tuijotellut mörköjä. Sekasin kuin seinäkello...

"Nyt se seisoo hyvin" MÖRKÖ!!! "Ei seiso enää..."

Tämän jälkeen Elvis on ollut normaalimpi. Metsälenkeillä poni on ollut virkeä oma itsensä, mutta kuitenkin kiltisti kuolaimella. Kentällä se on väläytellyt oikein mukavaa ravia, ollut kivan rento ja juuri sopivasti tuntumalla itseään kantaen. Kuitenkin kenttätreenit ovat jääneet vähän kevyen puoleisiksi. Olen tehnyt normaalia enemmän käyntityöskentelyä. On ollut niin kiva siirtyä palkinnoksi käyntiin, kun ravi menee hyvin. Olen halunnut lopettaa ennen kuin hevonen liukastuu jäisellä pohjalla tai ennen kuin se väsyy ja menettää motivaationsa. Elvis kun on ollut nyt kentällä ehkä enemmän laiskan pulskea kuin vireä. Siispä ollaan treenattu taipumista, asettumista, väistämistä ja hömpänpömppää eli matkaa-maailman-ympäri ym. venytyksiä selässä. 

Missä on kiinnostuskiikarit?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti