torstai 21. toukokuuta 2015

Ylä- ja alamäkiä

Ennätyspitkän postaustauon taustalla on ollut totaalinen ajanpuute. Olen ollut töissä aina neljään tai viiteen ja sitten ajellut puolisen tuntia kotia. Siitä olen sitten suunnannut tallille siivoomaan karsinan, laittamaan ruuat ja vedet sekä liikuttanut ja hoitanut Elviksen. Kotia olen päässyt iltakahdeksan jälkeen, jolloin haluan hirrrmu nälkäisenä ihan ensin syödä jotain. Sitten kello onkin jo niin paljon, että on parasta käydä jo suihkussa, soitella kamalan kaukana olevalle poikaystävälle (miten niin eroahdistusta :D) ja käydä nukkumaan. Aamuisinhan mulla on herätys siinä kuuden jälkeen, jotta ehdin syömään kunnon aamiaisen ennen fyysisesti suht koht raskasta työpäivää. Muutamaan päivään en ole jaksanut edes käynnistää läppäriäni. Päässä on kolkuttanut ajatus, että blogia pitäisi kirjoittaa ja ideoitakin olisi. Mutta enhän minä ole ehtinyt edes kuvailemaan! Kaiken lisäksi elukoiden kanssa on ollut jälleen kerran vastoinkäymisiä, eikä kirjoittelu silloin kiinnosta.

Uudella puhelimella napattu kuva :)

Elviksen kanssa sattui ja tapahtui viime viikolla helatorstaina. Ratsastin kentällä aluksi ihan normaalia sileän treeniä. Alku oli hankalaa ja minun piti "pakottaa" itseni ratsastamaan vaikeuksien yli. Elvistä ei nimittäin tainnut oikein kiinnostaa. Se haahuili laiskana ja tuijotteli kaikkea mahdollista. Se oli todella vaikea saada keskittymään ja jouduin tekemään paljon töitä. Kun meno alkoi vihdoin tuntua paremmalta päätin ylittää kentällä olevaa kavalettia piristykseksi. Ylitin sen muutaman kerran ravissa ja poika innostuikin siitä alkaen tarjoamaan laukkaa oma-aloitteisesti. Ylitettyämme jälleen kerran kavaletin ravista, Elvis nosti hienosti myötälaukan ja jatkoimme laukkaa pääty-ympäyrälle. Hyvä laukka hävisi kuitenkin silmänräpäyksessä. En tiedä edes mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä huomasimme kaatuvamme ja minä ehdin vain kiljaista ennen osumaa "Ai perkele!". Elvis tipahti kesken laukan turvalleen. Se kynti kenttää hetken ja pomppasi siitä samantien pystyyn ravistellen kiukkuisena päätään.

Minä ehdin nippa nappa ottaa harjasta kiinni rytäkän kesken, enkä edes tippunut. Nousin sitten selästä pois tarkastamaan mahdolliset vammat. Ei mitään suurempia, mutta toisesta etupolvesta vuoti verta. Voi kuin kiva, ei muuta kuin pesemään hiekassa rypenyttä ponia. Pesin ja putsastin pinnalliset haavat ja kävin vielä juoksuttamassa poitsua nähdäkseni sen liikkeet. Ei arkomista, hienoa.

Kolhua saanut polvi jo parempana


Seuraavat päivät otettiinkin kevyesti ja kävin kävelyttelemässä poitsua maasta käsinkin. Polvet ovat olleet turvoksissa, enkä ole halunnut vääntää ympyryöitä kentällä. Kaiken lisäksi Elvis on tuntunut varovaisilla ratsastuskerroilla kentällä hieman oudolta. Se ei onnu käynnissä eikä ravissa, mutta laukka ei ole normaali. Maastossa ruuna on kuitenkin todella mielissään menossa. Siellä se on innoissaan tarjonnut pontevaa laukkaa hiittisuoran avautuessa. Askel on maastossa kevyt ja ratsastettavuus erittäin hyvä. Eteenpäinpyrkivyyttä löytyy, mutta silti ruuna on rennosti ja pehmeästi ohjalla. Tänään kävin maastoilun lisäksi kentällä ja meno tuntui jo normaalimmalta. Ovathan polvien turvotuskin jo laskenut (kiitos arnican). Viikonlopuksi on ukolle varattu silti hieronta.

Pesarilla mököttävä täplikäs ruuna


Tällä hetkellä suurempi murhe on kuitenkin pienen koiramme tilanne. Francon jalka kun ei ole vieläkään tullut normaaliksi ja kolme päivää sitten koiran kunto kääntyi huonompaan suuntaan. Tullessamme kotiin töistä oli meillä vastassa koira, joka kinkkasi tällä kertaa vasen jalka ylhäällä. Vasen jalka oli turvonnut rannenivelen kohdalta ja kuumotti. Oikean jalan vaiva oli nyt siis vasemmassakin. Annoimme koiraparalle kipulääkettä ja varasimme kiireellisesti aikaisemman ajan eläinlääkärille. Kontrollikäynti meille olisi ollut varattuna tänään. Koiraparka on nyt todella kipeä. Molemmat etujalat ovat rikki, eikä se jaksanut tulla edes ovelle vastaan ennen kuin kipulääke auttoi.

Eilen pääsimme siis käymään lääkärissä ja yritimme saada selvyyttä tähän kuukausia kestäneeseen vaivaan. Francosta otettiin verinäyte, josta tutkittiin perusverenkuva, maksa- ja munuaisarvot, veren proteiinit ja sokeri. Nämä olivat onneksi viiterajoissa, sillä pelkona on, että lääkitykset ovat vahingoittaneet maksaa tai munuaisia. Sydämen sivuääni on jo lääkkeistä vahvistunut...

Lisäksi tutkittiin tietysti tulehdusarvot, sillä ne ovat olleet koholla sairastamisen aikana. Nyt ne olivat taas nousseet hyvin korkeiksi (120,4). Ei ihme, että koira oli niin kipeän oloinen. Ja silti se jaksoi heiluttaa häntää ja jutella kaikille ihmisille ja koirille klinikalla. Se oli niin hienosti hievahtamatta paikallaan verikokeenkin ajan. 

Vaeltavia nivelkipuja, niveltulehduksia, kuumetta, tulehdusarvot koholla ja sydänoireita. Valitettavasti eläinlääkärit päätyivät samaan diagnoosiin, kuin mitä olin jo pelännyt: puutiaisen aiheuttama sairaus, Borrelioosi.

Borrelia pikatesti oli kylläkin negatiivinen, mutta useamman erikoistuneen eläinlääkärin pohtiessa yhdessä, he päätyivät siihen, että oireet kertovat enemmän. Pikatesti ei aina ole tarkka. Nyt Francco tulee saamaan borrelioosiin paremmin purevaa, voimakasta antibioottia. Toivottavasti tämä rankempi lääke nujertaisi taudin. Eläinlääkärit kuitenkin varoittivat, että tauti on ehkä jo kroonistunut. Mikäli antibiootit eivät pure, voidaan kokeilla vielä kortisonihoitoa. Tässä nyt siis toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Muistakaa suojata eläimenne ja itsenne punkeilta! (Mekin ollaan kyllä käytetty erilaisia torjuntaliuoksia ym.) Kiva juttu, kun minäkin olen koirien kanssa samoissa punkkiniityissä aina pyörinyt....

1 kommentti:

  1. Voi Fransua :( Toivotaan todellakin parasta tomeralle poitsulle!

    VastaaPoista