lauantai 11. heinäkuuta 2015

Mitä kuuluu pikkuruunalle?



Elviksen kuulumisista on jäänyt vähän kirjoittelematta viime aikoina. Itselläni ei vain ole ollut tarpeeksi aikaa syventyä tekstin tuottamiseen. Huomennakin lähden heti aamusta päivän mittaiselle reissulle Tampereen Hevos- ja poni Hippaloille. Mutta ei hätää! Ruuna rakas on saanut edelleen yhtä paljon huomiota, rakkautta ja liikuntaa. Nyt kun se asustaa vain 6 km:n päässä, on helppo pyrähtää tallille ihan milloin vain, vaikka useamman kerran päivässä. Elvistä on myös hemmoteltu pikkuisen pilalle. Se sai ihanan uuden, (kalliin) loimen, jonka pitäisi kestää repimistä ja monsuunisateita. Ollaan puuhailtu kaikkea kivaa ja yritetty välillä urheilla ihan tosissaankin.

Uusi söpö loimi

Elvis on tuntunut hyvin tyytyväiseltä laiduntaessaan tammojen kanssa. Pikku haavoilta ei olla vältytty, mutta mistää turvotuksista tai tulehduksista ei olla kärsitty. Muutamana sateisena ja kylmänä yönä olen hakenut sen sisään nukkumaan. Sinne se onkin jäänyt kovin tyytyväisenä lepäämään ja mussuttanut heiniä silmät puoliummessa. Yhtenä iltana meinasin heittää sen vielä illalla yöksi ulos muiden kanssa. Samalla alkoi kuitenkin satamaan jälleen ja Elvis teki selväksi, ettei sitä huvita yöpyä ulkona. Se pysähtyi laitumen portille eikä meinannut tullakaan perässä. Kun sain sen maaniteltua maiskuttamalla laitumelle, se kääntyi vain korvat luimussa portille. Siinä se sitten tuijotteli minua mielensä pahoittaneena. En voinut jättää ruunaa niin masentuneen näköisenä sateeseen, vaan kysyin että "Lähdetäänkö takaisin sisälle?" Korvat pomppasivat höröön ja silmien ilme kirkastui samantien. Elvis käveli kanssani reippain askelin takaisin talliin. Miten niin lellitty?


Elvis poseeraa aina...
...oikein edustavasti

Viime viikolla Elvis oli pari peräkkäistä yötä sisällä. Olisin tuonut sen kolmanneksikin yöksi sisään, mutta tällöin ruuna hämmästytti minua olemalla eri mieltä asiasta. Elvis oli ollut ulkona ilman loimea ja iltapäivällä oli alkanut sataa. Ottaessani sen sisälle, se oli märkä ja mudan peitossa. Ei auttanut muuta kuin pestä lieju pois, jotta sain kuivatusloimen päälle. Kuvittelin ruunan astelevan mielissään kuivalle turvepatjalle nukkumaan. Se kuitenkin ensin jumitti käytävällä hetken ja sitten karsinassa pyöri levottomana. Elvis ei koskenutkaan ruokiinsa, vaan kuopi, pyöri, luimisteli ja tuijotteli ikkunasta ulos. Katseltiin sitä tallikaverien kanssa hetken aikaa miettien, että mikä sitä oikein vaivaa. Mitään järkevää syytä emme keksineet, joten lopulta päädyin heittämään ruunalle loimen päälle (jolloin se yritti jo vilahtaa karsinan ovesta karkuteille) ja vein sen laitumelle sateeseen. Sinne se sitten tyytyväisenä käpsötteli syömään. Melkoinen lellipentu tuo Elvis, kun palvelija vie ulos ja sisään miten tämä nyt sattuu tahtomaan. Palvelija joutuu vain raapimaan päätään ja ihmettelemään ruunan mielenliikkeitä. Ehkä ne pari peräkkäistä karsinayötä olivat vain ruunalle jo tarpeeksi.

Tänään ruuna oli tammojen kanssa makoisilla päiväunilla

Elvis on myös ratsain ollut hieman omapäinen. Kentällä se meinasi olla ensin kovinkin laiska, mutta sitten kun nappasin raipan käteen niin mieli muuttuikin. Se alkoi tuijottelemaan mörköjä ja vauhtia meinasi tulla liikaakin. Jouduin itse olemaan nopea ja keksimään tarpeeksi haastavia tehtäviä, jotta sain virran suunnattua oikeaan työskentelyyn. Viime maanantaina ralliteltiin pellolla heinien teon jälkeen. Elvis muisti samantien, että tällä pellolla saa nelistää ylämäkeen. Alkulämmittelyksi kuitenkin vähän ravailtiin mäen alla. Ruuna reipas asteli kepein askelin, mutta koitti itsepäisesti vääntää pohjetta vasten, jotta olisi päässyt kiitämään mäkeen. Kun en antanut Elviksen heti kiihdytellä alkoi se etsimällä etsimään jotain mörköä. En välittänyt Elviksen höpötyksistä vaan siirryttiin hetken kuluttua laukkaamaan. Muutama eka askel menikin hyvin, mutta sitten poika keksi kimmota eteenpäin ja pukittaa. Mua vaan nauratti, sillä pukki ei edes ollut kovin kummoinen. Sellainen pieni iloinen pyrähdys vain. Kivaa taisi olla meillä molemmilla kun nelistettiin mäkeä ylös. Harmi vaan että aina joutui kävelemään saman mäen alas, joka oli ruunastaki ihan hiiiiirveen tylsää.

 Maastossa Elvis on ollut oikein mukava ja ollaan tehty sekä reippaita maastoja, että rentouttavia käyntilenkkejä. Tänään esimerkiksi mentiin Hilin ja Jaden seurassa ihan vain ilman satulaa pitkin metsäreittejä ja eilen Elvis oli talutusratsuna. Perjantaina maastoiltiin reippaasti, kävellen vain ja ainoastaan jos oli ihan pakko. Ravailtiin reippaasti siis vaikka tie kapeni välillä poluksi tai kallistui alamäen puolelle. Eikä ruuna kompuroinut yhtään, vaan ihanan iloisena korvat hörössä paineli menemään. Jalkoja muistaa nostella kun vauhtia on tarpeeksi. Hiittilenkillä Elvis jopa vähän painoi ohjalle, mutta keveni kun saikin päästellä kovaa. Vauhdikas meno on kivaa, kun itsellä on tunne, että hevonen on ja pysyy käsissä. Elvis vaikuttaa olevan myös paremmassa kunnossa kuin mitä olen luullut, sillä se ei tuollaisesta tiivistahtisesta maastosta hionnut kuin pikkuisen satulan alta. Ei siis muuta kuin kohti uusia seikkailuja.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti