keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Pakkasta ja kipinää


Reilu viikko on nyt vierähtänyt uudessa tallipaikassa Elviksen kanssa. Elvis vaikuttaa tarhassa ja tallissa tyytyväiseltä ja syö ja juo normaalisti. Se seurustelee mielellään naapurilauman ruunien kanssa päivät pitkät. Yhtään naarmua tai hampaanjälkeä ei ole näkynyt, vaikka joku kaveri on leikkiessään vienyt palan Elviksen loimesta. Elviksellähän on nyt mahdollisuus syödä omassa rauhassa jos se haluaa, mutta siinä aidan reunalla muiden ruunien vieressä se yleensä oleskelee.  Vielä ei Elvistä kuitenkaan pihattoon lauman sekaan laiteta. Ruunan pitäisi vähän totutella ilman loimea oloon (koska muu lauma riisuu hetkessä loimet kavereilta) ja lisäksi Elviksen pitäisi saada vähän rasvakudosta ympärilleen. Sen verran ruunaparka on stressannut muuttoa, että on hieman laihtunut ja rasvakudostahan tarvitaan lämpimänä pysymiseen.

Linssilude, kuuraturpa tunkee kameraan kiinni


Kuluneena viikkona olen käynyt vain kerran selässä. Kenttä ei tosiaan ole ihan tallin vieressä ja Elvistä tuntuu ahdistavan kovasti lähteä pois muiden luota. Viime sunnuntaina saatiin kuitenkin rauhallisia tallikavereita seuraksi kentälle ja pääsin vähän ratsastamaan. Pohjathan on täällä kivikovia, kun pakkasta on muttei juurikaan lunta. Onneksi kenttä on kuitenkin tasaiseksi jäätynyt, joten päästään tekemään käyntityöskentelyä ja vähän ravailemaankin. Ruuna oli jännittynyt ja pälyili ympäriinsä, mutta teki kuitenkin kaiken mitä pyysin. Harmikseni en saanut sitä kunnolla rentoutumaan, mutta ainakin jotain päästiin tekemään.

Muuten ollaan tällä viikolla käyty vain talutuslenkeillä. Pohjat on tosiaan kovat ja pakkanen sen verran kipakka (nytkin yli 25 astetta pakkasta), että maastakäsin työskentely tuntuu järkevimmältä vaihtoehdolta. Pysyn sentään jonkin verran lämpöisenä, kun kävelen hevosen vierellä. Kipakka pakkanen antaa tunnetusti kipinää myös Elvikselle. Ainahan ruuna on pakkasella aika sähäkkä, mutta nyt kun siihen yhdistetään vielä uuden paikan jännitys, niin voin sanoa, että kävelylenkit eivät rentoja ole. Eikä tuo pakkanen näytä yhtään hellittävän. Olen miettinyt ja pähkäillyt mitä tekisin ruunan kanssa, mutta nyt ajattelin antaa sille vähän omaa aikaa. Tulipalopakkasilla en pysty tekemään mitään järkevää, joten annetaan Elviksen nyt ihan rauhassa vielä tutustua uuteen paikkaan. Meillähän ei ole mikään hätä ja hoppu treenata. Uskon, että kunhan ruuna nyt ihan oikeasti kotiutuu, niin treenin aloittaminen on helpompaa. Nyt sillä taitaa olla vielä stressitaso koholla, vaikka tarhassa tyytyväiseltä näyttääkin.

Sisu <3 Kuva kasvattajalta
Jotta tästä postauksesta ei tulisi tynkää, kerron samaan syssyyn vielä Sisun kuulumisista. Sisu-koira on nyt 12 viikkoa vanha. Ensimäiset rokotukset mennään hakemaan huomenna aamulla. Sen jälkeen me uskalletaan tutustua laajemmin ympäröivään maailmaa. Tarkoituksena olisi käydä ainakin Mustin ja Mirrin pentutapaamisessa. Siellä Sisu pääsee sitten tutustumaan muihin pentuihin ja purkamaan kunnolla virtaa. Sisu on todella aktiivinen ja fiksun oloinen pentu. Olemme harjoitelleet leikin lomassa monenlaisia taitoja, mutta tuntuu, että tuo pentu ei koskaan väsy oppimaan lisää. Se osaa jo istua, antaa tassua, etsiä käskystä herkkuja piilosta, tulla luokse viheltämällä ja noutaa lelua (irti komennossa on vielä hiomista...). Aktiivilelunkin mysteeri on jo ratkaistu. Sisu osaa siis tiputtaa pallon suustaan lelun sisään, jolloin lelusta tipahtaa nameja.

Sisko ja veli. Kuva kasvattajalta


Sisu, siskot ja äiti

Paljon meillä on vielä harjoiteltavaakin. Ihmisten ja koirien ohittaminen on hiukan haasteellista. Sisu kun niin mielellään hyppisi ja loikkisi hirveän kivoja ihmisiä ja koiria kohti. Herkkupaloilla huomion saa kiinnitettyä pois, mikäli ihminen/koira ei ole liian lähellä. Sisu on toki vielä niin pieni, että tuollainen yli-innostuminen on ihan normaalia. Autossa Sisu matkustaa jo todella hienosti. On ollut todella helppoa ja mukavaa lähteä käymään missä vain. Kaikista mukavinta on ollu käydä Sisun kasvattajan luona. Siellä Sisu on päässyt moikkaamaan äitiään, siskojaan ja tuttua shelttikaveria Vania. Pennuilla oli aivan hirveän hauskaa, kun ne pääsivät juoksemaan vapaana turvallisesti aidatulla takapihalla. Leikit yltyivät välillä turhankin rajuiksi, mutta hauskaa niillä kyllä oli. Kotiin päästyämme Sisu nukkui tyytyväisenä monta tuntia.

Pusu <3


4 kommenttia:

  1. Luoja miten söpöjä karvakasoja! :D Kolmas kuva varsin hellyyttävä! -Siiri, Siirin blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihania karvapalleroita nämä lapinkoirat pienenä :)

      Poista
  2. Ihana ihana Sisu! <3 Kumma juttu tuo irti-käsky lelun noudossa, Rambolle (11 kk) se on yhä niin kooovin haastavaa välillä, vaikka varsinaisen noutamisen se oppi hienosti heti 8-viikkoisena :D Rambolle kun sanoo "hae", vaikkei leluja ole näköpiirissä, niin se käy hakemassa lelulaatikosta jonkun lelun jolla sitten leikitään noutoleikkiä hamaan tappiin asti... :'D Yhtä hullu lelun noutaja kuin äitinsä.

    Kiva, että Elvis on noinkin hienosti kotiutunut, uskotaan ja toivotaan että kentälläkin (ja muualla poissa kavereiden luota) alkaa homma sujua pikkuhiljaa. Hih, voin vaan kuvitella millainen karvaturri Elpusta tulee jos/kun se alkaa olla ilman loimea pihalla... =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisu tykkää kyllä noutamisesta, mutta vielä enemmän se tykkää lelusta taistelusta. Vetoleikit on niiiin parhaita! :D

      Elvis alkaa tosiaan jo kotiutumaan. On ihana huomata, että se alkaa olemaan oma itsensä hoitaessa. Tutkailee uteliaana korvat hörössä ihmisten tekemisiä :) Eilen illalla ruuna rupesi kerjäämään melassivettä kuopimalla ilmaa, johon toinen hevosenomistaja totesi iloisella äänellä "No nythän se ei enää arkaile yhtään!" Tottahan se, ei Elvis kerjäisi herkkuja jos sitä jokin vähääkään ahdistaisi. Ruoka ja vesi maittaa, joten mikäs siinä karvaa ja massaa kasvatellessa :D

      Poista