torstai 25. elokuuta 2016

Ravihyvä Jokimaalla


3-vuotislähtö: 9 Uncomparable* ja 7 Earthquaker

Torstai-iltana 18.8. järjestettiin Jokimaan raviradalla Ravihyvä-tapahtuma. Kyseessä oli iltaravien yhteydessä järjestettävä hyväntekeväisyystapahtuma. En ollut käynyt raveissa taas pitkään aikaan, joten nyt kun tiedossa oli jotain poikkeavaa, niin minun oli pakko päästä paikalle. Sain houkuteltua Kian mukaan,vaikka kyllä kerroin, ettei kyseessä olisi kesällä järjestettävän Suur-Hollola ajon vertainen suurtapahtuma. Sää oli varsin syksyinen. Pilvet peittivät taivaan ja vettä tihutti. Ajattelin, että näinköhän siellä on ketään paikalla, mutta parkkipaikalle saapuessamme huomasin, että porukkaa saapui paikalle yllättävän paljon.


5 Millikka ja 1 Valtran Pimu

4 Kilponen, 6 Kalkaros ja 8 Virmaan Into


Tapahtumassa kerättiin rahaa hevosavusteiseen toimintaan ja ravien yhteydessä kerrottiin ratsastusterapiasta, vikellyksestä ja valjakkoajosta. Paikalla oli monta eri kokoista ponia talutusratsastuksessa, kaverikoiria rapsutettavana ja keppihevoskilpailuita. Lisäksi ravi-illan aikana ihmiset lahjoittivat vanhoja pehmoleluja Lahden ensi- ja turvakoti ry:lle ja niistä kertyikin oikea pehmoleluvuori.

Jouni Heikinheimo ja El Carillo

Valjakko lähdön esittelyä vetämässä

 Lähtöjen esittelyitä vetivät Ponitaivaan ponit, Koulutuskeskus Salpauksen suomenhevoset ja MM-kilpailuissa juuri viidenneksi sijoittunut Jouni Heikinheimo ja hevosensa El Carillo. Lähtöjä raveissa oli yhdeksän ja me Kian kanssa katsottiin kaikki viimeistä lukuunottamatta. Haluttiin nimittäin päästä ajoissa lähtemään, kun Kiallakin oli seuraavana päivänä koulua. Tapahtumaan saapui tosiaan yllättävän paljon ihmisiä ottaen huomioon, että kyseessä oli arki-ilta. Katsojia tuli reilut pari tuhatta. Hyväntekeväisyystapahtuman tavoite täyttyikin ja hevosavusteiseen toimintaan kerättiin 5000 euroa.

Lähtö hyväksytty!

Hieman pienempi valjakko esittelyä vetämässä :)

Tunnelma tapahtumassa oli todella hyvä hieman synkästä kelistä huolimatta. Vesisade kyllä onneksi loppui parin ensimmäisen lähdön jälkeen. Paikalla oli paljon lapsiperheitä ja joitakin hevosten kannustusjoukkoja kyltteineen. Ravit olivat mielenkiintoiset (tosin jäin kaipaamaan poni ja/tai montelähtöjä) ja jännitystä lisäsi, kun kävimme Kian kanssa pelaamassa tuttua hevosta. Suuri voittomme jäi kyllä valitettavasti saamatta. Veikkaamamme hevonen hävisi noin puolen hevosen mitalla johdettuaan suuren osan matkasta. Hienosti se taisteli kovavauhtisesta lähdöstä huolimatta. Rahat meni, mutta täytyy sitä pelata jatkossakin. Sen verran kutkuttavaa tuo pelaaminen on. 

Illan hämärtyessä kuvaaminen kävi vielä vaikeammaksi. Kuvassa Love de Villeneuve


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti