torstai 15. syyskuuta 2016

Hammashuolia ja muutakin murehdittavaa

Elviksellä oli viime keskiviikkona jälleen hammashoidon aika. Onneksi tallin vakkari eläinlääkäri on hampaisiin erikoistunut, joten hyvää hoitoa oli helposti saatavilla. Olin jo hiukan varautunut siihen, että suusta saattaisi tulla sanomista. Olihan yksi hammasväli tulehtunut viimeksi, kun keväällä suuta hoidettiin. Nyt olen koko kevään ja kesän hoitanut suuta päivittäisen letkulla huuhtomisen lisäksi noin pari kertaa viikossa suunavaajan kera. Avaan suun ja huuhtelen ja kaivelen hampaan kolon puhtaaksi käyttämällä apuna eläinlääkäriltä saatua ruiskua. Välillä puhdistus onnistuu oikein hyvin, välillä saan tuskailla, kun heinän korret ovat todella tiukassa.
Kikkuratukka mietteissään kisojen jälkeen

Minua siis huolestutti, että olenko nyt saanut pidettyä suun kunnossa puhdistustoimenpiteilläni. Lisähuolta aiheutti muutaman viikon takainen ruoktorventukos. Pelkäsin nimittäin, että suussa on sen verran vikaa, ettei ruuna ole saanut pureksittua kunnolla ja on siksi saanut tukoksen. No ei auttanut muuta kuin pistää ruunalle rauhoittavaa ja kurkata sinne suuhun totuuden selvittämiseksi. Hyvänä uutisena voidaan sanoa, että hoitamani hammasäli oli kunnossa. Loput uutiset olivatkin sitten vaan toistaan huonompia. Alaposkihampaiden joka ikinen väli oli nyt auki. Eli hampaat ovat vanhuuttaan kasvaneet kapeampana esiin ja hampaiden väleihin on jäänyt rakoja. Tulehdustakin löydettiin uudesta paikkaa: vasemmalta, ihan perimmäisten hampaiden välistä. Huuhtelua tullaan siis jatkamaan edelleen, jotta välit saadaan pidettynä puhtaana. Nyt vaan pitäisi keksiä joku toinen tehokas puhdistuskeino, kun puhdistettavia välejä ei olekaan yksi vaan useampia. Pikku ruiskullani puhdistus veisi koko iän ja terveyden...

Ihan oma suunavaajani

Tähän asti käytössä ollut pikkuruisku

Eläinlääkäri kehotti samalla muuttamaan ruokintaa. Tällä hetkellä ruuna on ihan hyvässä lihavuuskunnossa, mutta laidunkauden päättyessä voi olla, ettei se saa pureksittua heinästä tarpeeksi ravintoa. Väkirehuja taas ei viitsi mahan ja suoliston terveyden kannalta antaa hirveitä määriä. Niimpä tuli kehotus lisätä ruokintaan viherpellettipuuroa, öljyä ja E-vitamiinia. Jippii lisää purkkeja ja pusseja!

Jo ennen hampaiden hoitoon ryhtymistä otettiin Elvikseltä lisäksi verikoe. Eläinlääkäri nimittäin kiinnitti huomiota Elviksen jo melko pörröiseen turkkiin. Cushingin syndrooma eli PPID on yleinen vanhoilla hevosilla ja 22 vuoden ikään päässyt Elvis on siksi "riskiryhmässä". Olen toki Cushingista aiemminkin tiennyt ja siitä paljon lukenutkin. Mutten kuitenkaan ole mielestäni Elviksessä oireita nähnyt (tai ehkä en ole halunnut nähdä?). Oireisiinhan kuuluu erilaisia pikkuhiljaa kehittyviä oireita, joista osan voi sekoittaa ihan normaaleihin vanhenemisen merkkeihin: huonontunut karvan lähtö, lihasten surkastuminen etenkin ylälinjasta, laihtuminen, heinämahaisuus, runsas hikoilu ja hengästyminen helposti, uusiutuvat tulehdukset alentuneen vastustuskyvyn myötä,  runsas juominen ja virtsaaminen sekä väsymys.

Pari viikkoa vanha kännykkäkuva


Elvishän ei ole mielestäni ollut lainkaan väsynyt, vaan ihan pirteä oma itsensä. Se ei myöskään hikoile tai hengästy helposti. Kuitenkin on pakko myöntää, että ylälinjan lihakset tuntuvat tippuvan liikutuksesta huolimatta. Mitä jos se ei johdukkaan vain iästä?  Lisäksi me ollaan koko ajan tapeltu normaalin painon ylläpitämisestä. Ruuna kun etenkin talvikaudella tuppaa helposti laihtumaan liikaa. Mitään varsinaisen pitkää tai kihartuvaa karvaa Elviksellä ei ole. Melko hyvin se vaihtuukin ja meillä ei esimerkiksi ole koskaan ollut tarvetta klipata karvaa keväisin. Mutta täytyy myöntää, että karva irtoaa aika hitaasti nykyään ja pörröinen turkki puskee jo kun muilla hevosilla on vielä kaunis ja sileä kesäkarva. Elvis juo minusta normaalin verran, mutta nyt laidunkaudella juomisen määrää on tietysti ollut vaikeampaa seurata, kun koko lauma juo samasta ammeesta. Mutta nyt kuitenkin verikoe otettiin ja parin päivän kuluttua saadaan totuus kuulla siitäkin asiasta. Parempi se on tutkia niin ei tarvitse enää miettiä ja epäillä Cushingin mahdollisuutta.

Heinä maittaa, vaikka legopalikat suussa ei niin suorassa olekaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti