sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Tatti otsassa

Juuri kun ehdin huokaista jo hieman helpotuksesta niin se iskeekin takaisin. Nimittäin Elviksen iho-ongelma. Elviksen harjan kutina ja hankaus saatiin mukavasti kuriin 4 kerran lääkeshampoo pesulla. Sain palata normaali arkeen pariksi päiväksi ja unohtaa talvikarvaisen hevosen pesun ja ikuisuuksia kestävän kuivaamisen. Sitten viime maanantaina hevosta hakiessani hoksasin, että ongelmasta ei oltukaan päästy eroon. Ruuna oli hangannut silmän yläpuolelle karvattoman laikun, Jippii!

Soitin taas eläinlääkärille ja saatiin uusi pesukuuri. Sieni on nyt siirtynyt harjasta päähän ja pesuista huolimatta minusta tuntuu, että otsa kaljuuntuu kovaa vauhtia. Kaljuja kohtia on nyt molemmin puolin turpaa, otsatukkaa ja ihanasti keskellä otsaa. Ruunalla on nyt sitten ihan kirjaimellisesti sieni otsassa ja minulle sen sijaan kasvaa kovaa vauhtia kuvainnollisesti tatti otsaan. Saako nyt vetää ne itkupotkuraivarit?

Tänään oli pilvinen ja utuinen päivä, mutta silti mukava maastoretki


Kaksi pesua on nyt kuurista takana ja kaksi edessä. Elvis on pesuista suunnilleen yhtä innoissaan kuin minäkin, minkä voi nähdä alla olevasta videosta, jossa päästin ruunan kuivattelemaan hetkeksi tarhaan. Toivotaan, että tuo sieni vielä saataisiin kuriin. Mikäli oireet ei sitten vieläkään helpota, niin on aika ottaa ihonäytteitä ja kenties teettää sittenkin ne allergiatestit vielä. Mutta ei mennä vielä siihen. Yritetään nyt kuitenkin vielä ajatella positiivisesti. Sentään ongelma ei vaikuta olevan tarttuvaa. Kukaan muu tallista ei oireile. Varmuuden vuoksi olen kuitenkin viettänyt tallilla tuntikausia pesten ja desinfioiden varusteita, karsinan seiniä jne.

Onneksi Elvis voi myös muuten oikein hyvin. Virtaa riittää, mutta ollaan saatu sitä sopivasti purettuakin. Pohjat ovat taas nimittäin olleet paremmassa kunnossa, kiitos muutaman lumisadepäivän ja pikkupakkasten. Ruuna on revitellyt liinassa ja irtijuoksuttaessa heittäen kunnon pukkeja ja hyppimällä pystyyn. Maastossa se on ollut innoissaan ravaamisesta ja laukkaamisesta, mutta kuitenkin kävellyt nätisti ja ollut kaiken kaikkiaan vähän seesteisempi. Kentällä Elvis on työskennellyt oikein kivasti, motivoituneen ja tyytyväisen oloisena.



Kaikesta huolimatta on meillä siis ollut ihan kivaakin. Tänään me käytiin maastoilemassa ihan kahdestaan vähän rennommalla meinigillä ilman satulaa. Elvis käveli rauhallisesti korvat hörössä pitkin ohjin lähes koko matkan. Minäkin olin kerrankin ihan hiljaa ja vain nautiskelin hiljaisuudesta ja kavioiden kopinasta. Tämän talven aikana on välillä tuntunut, että maastoilusta ei pysty oikein nauttimaan. Elvis on ollut niin intopiukeana tai muuten vain kierroksilla, ettei pitkin ohjin käyskentely ole tullut kuulookaan. Yksinään se on ollut ehkä jännittynyt ja sitten taas kaverin kanssa pitäisi päästä kisaamaan ja riehumaan. Nyt kuitenkin Elvis on taas alkanut tasoittua ja pääsin tälläiselle terapeuttiselle retkelle. Elviskin näytti tyytyväiseltä ja asteli varmoin askelin eteenpäin. Löntystelyksi en kuitenkaan tätä lenkkiä moittisi.

Pitihän meidän tietysti se tuttu laukkamäki laukata ylös. Mäen alla nappasin toisella kädellä kaulanarusta kiinni ja Elvis jo silloin tiesi, että kohta laukataan. Luvan saatuaan se nosti ensin oikein rauhallisen laukan. Sitten sanoin ääneen, että "mene vaan" ja Elvis ampaisikin mäkeen niin kovaa kuin jaloista pääsee. Lyhyehkön, mutta jyrkän mäen päällä se hidasti tottuneeseen tapaan jo itsestään. Eihän tälläisestä menosta voi kuin tykätä. Se on vaan niin mukavaa, kun palaset ovat kohdillaan ja yhteistyö toimii saumattomasti. Se kun ei tosiaankaan ole itsestäänselvyys hevosten kanssa.

P.s. Tähän loppuun lisään sneak peak kuva-arvoituksen. Meille on kuukauden päästä tulossa pikkuystäviä taloon :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti