perjantai 24. helmikuuta 2017

Arjen pyörteissä

Ei huonot maisemat mulla töissä


Viime postauksessa varoittelinkin, että blogin kirjoittelu voi jäädä vähemmälle tulevaisuudessa. Nyt olen pari kokonaista viikkoa työskennellyt uudessa työpaikassa. Olen kyllä viihtynyt hyvin ja oppinut paljon uutta, mutta pakko myöntää että rankkaa on. Kroppa huutaa hoosiannaa, kun se joutuu tekemääm paljon sellaista mihin se ei ole tottunut. Työni sisältää kassahommien lisäksi hyllyttämistä, varastohommia ja trukilla ajoa. Monipuolista ja mielenkiintoista hommaa siis.

Työ vie ajastani noin 9,5h päivässä, kun mukaan lasketaan työmatkatkin (50km suuntaansa). Onneksi avopuolisoni pääsee töistä huomattavasti aikaisemmin, joten minun ei tarvitse huolehtia koiran yksinolosta. Tallikäynnit sijoittuvat nykyään viikonloppuja lukuunottamatta iltoihin. Näin talvella se siis tarkoittaa pimeässä menoa, joten kuvamateriaalia en arkisin ainakaan saa. Onneksi meidän tallilla on niin mahtava porukka, että apua arkeen löytyi heti. Elvikselle ilmoittautui heti kaksi innokasta hoitajaa. Toinen entuudestaan tuttu ja toinen uudempi tuttavuus. Elvikselle uusi henkilö on nyt käynyt jo kahdesti ruunalla ratsastamassa. Ensin kokeiltiin kentällä, että toimiiko yhteistyö näillä kahdella. Elvis vaikutti jo alusta saakka tyytyväiseltä ja ratsastajakin tykkäsi. Mitäs siinä siis enempää vatvomaan, kun kultaakin kalliimpi hyvä hoitaja löytyi!


Kuvakaappaus kännykkävideolta: uusi kuski selässä :)

Uskokaa tai älkää, mutta sopivan ratsastajan löytäminen on tosi haastavaa. Pitää olla luotettava, tarpeeksi taitava, säätä pelkäämätön, omalla kulkuneuvolla kulkeva, tarpeeksi kevyt sirolle hevoselle ja kaiken lisäksi sitten pitäisi vielä synkata hevosen kanssa. Joskus olen nimittäin senkin huomannut, että vaikka minusta ratsastaja olisi oikein hyvä ruunalle, niin Elvis ei tykkääkään. Silloin on turha yrittää. Töistä huolimatta olen minäkin toki ehtinyt Elvistä hoitaa ja liikuttaa. Kentällä treenit ovat menneetkin oikein mukavasti, mutta maastossa näin illan pimeydessä on ruunalla vähän liikaa vauhtia. Noh ei kai sitä voi siitä hirveesti moittia. Kyllä minäkin haluaisin illalla mielummin sisälle ruuan äärelle, kuin ulos pimeään ja tuiskuun yksin.

Viikonloppuisin on sitten ihana nauttia tallilla kiireettömyydestä ja valosta. Sunnuntaihin olen tallin lisäksi mahduttanut myös Sisun kanssa agilityharrastukset. Mielelläni nimittäin harrastan Sisun kanssa jotakin, vaikka ihan normaali arkeenkin meillä kuuluu lenkitystä, tallilla käyntiä ja kotitokoilua.  Me ollaan päästy nyt jo agilityn jatkokurssille, joten esteiden määrä kasvaa. Korkeuttakin on nyt jo entisen 10 cm sijasta jo 30cm. Uusia esteitä tähän mennessä ovat olleet pituuseste ja kepit. On se agility vaan niin mukaansa tempaisevaa! Kannattaa kokeilla :)
Mutta tämän pidemmittä puheitta hyvää viikonloppua ja hiihtolomaa niille keillä lomaa on.

Sisun päivät sujuu rattoisasti naapureita kyyläillen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti